Noriko Ogawa

Arto Sakari Korpinen: Kritiikin valokeila 1998/19

Uskomaton voimanpesä
Lahden kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti
Lahden konserttitalossa 10.9.1998
Osmo Vänskä
Noriko Ogawa, piano
Raimo Laukka ja Taito Hoffren, laulu

Rahmaninov: Pianokonsertto nro 3
Sibelius: Karelia-musiikki
Bis-levy-yhtiön 25-vuotis-juhlakonsertin "kenraali"

un Osmo Vänskä kohotti tahtipuikkonsa lauantaina 12.9.1998 Tukholman maineikkaassa konserttitalossa, koki Lahden kaupunginorkesteri yhden historiansa hohdokkaimmista tähtihetkistä.
25-vuotiaaksi varttuneen Bis-levy-yhtiön gaalakonsertissa Lahden sinfonikoilla oli tilaisuus esiintyä erittäin kansainväliselle ja vaativalle kuulijakunnalle: kutsuvieraitten monisatapäinen joukko oli kotoisin paristakymmenestä eri maasta.
Edellisenä torstai-iltana sai lahtelainen kotiyleisö kuulla Tukholmassa esitettävän ohjelman. Hiotun varmalla ja intomielisellä soitollaan orkesteri todisti olevansa mainiossa vedossa lähtiessään suorittamaan kunniakasta edustustehtäväänsä.
Esitysten perusteella saattoi uumoilla, että lahden takaa tullaan kuulemaan innostuneita arvioita LKO:n esityksistä. Mutta Tukholman gaalassa tuskin koettiin sitä isänmaallisen juhlan sykähdyttävää tunnelmaa, jonka Sibeliuksen Karelia-musiikki nostatti Lahden konserttisaliin, muhkeasti soiva Maamme-laulu uljaana huipennuksenaan.
Perin mielenkiintoista oli kuunnella Karelia-alkusoitosta ja -sarjasta tuttuja säveliä alkuperäisissä kehyksissään, Viipurilaisen osakunnan arpajaisiltamiin sävellettynä kuvaelmamusiikkina. Kokemus olisi ollut vielä antoisampi, jos käsiohjelmassa olisi tarkemmin yksilöity, mihinkä tapahtumaan kukin katkelma liittyi.
Osmo Vänskän (kuva) ja LKO:n tulkinta oli mukaansatempaavan vireää ja lennokasta. Etenkin puhaltajat kunnostautuivat tarjoamalla monia soinnillisen herkuttelun hetkiä. Raimo Laukan ja Taito Hoffrenin laulama sanoma vuoden 1293 sodasta kantoi niin heikosti orkesterin ylitse, ettei sanoista saanut juurikaan selvää. Paremmin erottui Laukan aistikkaasti tulkitsema balladi, joka liittyi vuoteen 1446 ja Kaarle Knuutinpojan hallitsemaan Viipurin linnaan.
Ylimääräisenä numerona kuultiin Sibeliuksen Valse tristen alkuperäisversio. LKO soitti sen ensi kertaa Lahdessa jo urkuviikolla 1997, mutta Tukholma ja Ruotsi kokivat nyt historiallisen ensiesityksen.

Konsertin aloitti Rahmaninovin loistelias kolmas pianokonsertto, joka on koetinkivi mestarillisimmillekin pianisteille. Esityksen solisti, ensi kertaa Suomessa esiintynyt Noriko Ogawa (kuva), kuuluu LKO:n tavoin Herra Bisin eli Robert von Bahrin lempilapsiin.
Siro japanitar osoittautui uskomattomaksi voimanpesäksi. Niinpä teoksen mahtavimmatkaan vyörrytykset eivät tuottaneet hänelle vähäisiäkään ongelmia. Kuin leikiten sujuivat muutkin huikeat vaikeudet taiturillisen soittotekniikan ansiosta. Harvinaisen kirkkaasti kimmeltävän kosketuksen ansiosta piano-osuus erottui tavallista selkeämmin orkesterin sointikudoksesta.
Miellyttävää oli Ogawan työskentely myös ulkonaisesti, sillä hän ei hienostellut eikä temppuillut näyttävillä eleillä kuten käsivarren nostoilla tai pyörityksillä. Näin hän tuli vakuuttavasti osoittaneeksi, että liikkeitten ekonomia on valttia pianonsoitossakin.
Yhtä pettämätön kuin Ogawan häikäisevä taituritekniikka oli hänen varmavaistoinen musikaalisuutensa. Sävelelliset ajatukset muotoutuivat hyvin luonnollisina ja ehyinä. Soitosta huokui paitsi voimaa ja paatosta myös tunteen herkkyttä.
Mitä siis olisi voinut enää toivoa, kun myös yhteistyö kapellimestarin ja orkesterin kanssa sujui ihailtavan saumattomasti? Noustakseen ylimmälle mestaruuden tasolle tulkinta kaikessa täydellisyydessäänkin kaipasi lisää persoonallista ilmettä - ja tässä nimenomaisessa tapauksessa myös hehkuvampaa slaavilaista elämäntunnetta.
Joka tapauksessa yleisö hurmaantui Noriko Ogawan soitosta tyystin, ja suosionosoitukset kuuluivat myrskyisimpiin, mitä Lahden konserttisalissa on koettu. Ylimääräisenä esitettyä Toru Takemitsun hienostunutta sointitutkielmaa voisi ehkä luonnehtia neoimpressionistiseksi.