Päähakemisto
Kritiikin valokeila 1999 - hakemisto
Tietoja

Arto Sakari Korpinen: Kritiikin valokeila 1999/3

Hienostunut Heinonen

Lahden kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti
Lahden konserttitalossa 4.2.1999

Moshe Atzmon
Eero Heinonen, piano

  • Beethoven: Pianokonsertto nro 5 Es-duuri
  • Beethoven: Sinfonia nro 6 F-duuri, Pastoraalisinfonia

    M itähän Ludwig van Beethoven olisi tuumannut, jos olisi saanut tietää, että hänen viidennelle pianokonsertolleen oltiin antamassa lisänimeä Keisari? Todennäköisesti raivostunut!
    Nimihän on suorastaan verinen loukkaus tasavaltalaismielistä Beethovenia kohtaan. Tiedetään, miten säveltäjä kuohahti kuultuaan, että Napoleon oli julistautunut keisariksi - se sama Napoleon, jota hän oli ihaillut vallankumouksen sankarina, ihmisen ja hengen vapauden puolustajana:
    "Eikö hänkään ole muuta kuin tavallinen ihminen? Nyt hän tulee polkemaan jalkoihinsa myös kaikki ihmisoikeudet vain omaa kunnianhimoaan tyydyttääkseen. Hän tulee nyt asettumaan korkeammaksi kaikkia muita, tyranniksi!"
    Kiukuissaan Beethoven repi Napoleonille omistamansa kolmannen sinfonian nimilehden. Uuteen otsikkoon hän kirjoitti säveltäneensä sen sankarin muistolle. Näin Napoleon-sinfoniasta tuli Eroica.
    Näiden tosiasioiden valossa ja muutenkin pidän Keisarikonserton nimeä epäonnistuneena. Sen synnyttämät mielikuvat mahtipontisuudesta ja ylväilystä voivat vääristää musiikin luonnetta kuulijan tajunnassa, häiritä sävelten aidon ja perimmäisen sanoman ymmärtämistä.
    Ensimmäisen osan monumentaaliset mittasuhteet ja erityisesti sen jykevän marssimainen pääteema ovat ilmeisesti vaikuttaneet nimen antajaan - jonka henkilöllisyyttä yhä vain arvaillaan. Ylimaallista rauhaa henkivälle adagiolle ja hyväntuulisuutta pulppuilevalle rondolle on sen sijaan vaikeata keksiä vähäisintäkään yhteyttä pompöösiin keisarillisuuteen.

      
    Pianistiemme eturiviin kuuluva Eero Heinonen (kuva) esiintyi konserton solistina niin voitokkaasti, että voisi perustellusti vaihtaa sukunimessään e:n ja i:n paikkaa. Konstailematon selkeys ja luontevuus sekä säveltäjän ajatuksia kunnioittava rehellisyys ovat ominaista hänen hienostuneelle taiteelleen.
    Ensimmäisen osan vastakohtaiset piirteet, jäntevä uljuus ja sulokas lempeys, pääsivät tulkinnassa vaikuttavasti esille. Soitossa oli sekä jykevää voimaa että helmeilevää kimmellystä. Hitaan osan syvyyksiä Heinonen luotasi hyvin puhuttelevasti, muotoili sävelten säkeet tarkasti punnituin painotuksin ja kosketuksellisin hienouksin, kunnes lennätti finaalin sävelet riemastuttavaan rytmien leikkiin.
    Kapellimestari Moshe Atzmon (kuva) ja Lahden kaupunginorkesteri olivat tulkinnassa mukana täysin rinnoin: esimerkiksi ensiosan energisesti soitettu esittely suorastaan hehkui innostusta ja tunteen paloa. Kiitettävän kitkattomasti sujui myös yhteistyö solistin kanssa.
    Esityksen nostattama aplodien pauhu laantui vasta, kun Eero Heinonen istuutui uudelleen flyygelin ääreen soittamaan ylimääräisenä numerona adagio-osan Beethovenin pianosonaatista nro 1 f-molli. Mestarillinen tulkinta herkkyydessään ja vivahteikkuudessaan!

      
    Jo ennakkoon minua ärsytti se ajatus, että Beethovenin suuren pianokonserton jälkeen joudun kuuntelemaan heti toisenkin Beethovenin laajamuotoisen teoksen, kuudennen sinfonian. Hänen musiikkiaan esitetään muutenkin niin usein, että kokonaisen konsertin omistaminen sille tuntui älyttömältä. Yksikin teos olisi jo täyttänyt tehtävänsä yleisön houkuttimena.
    Miksi ei annettu tilaa jollekin oman vuosisatamme mestariteokselle? Tarjolla olisivat esimerkiksi Bohuslav Martinun kuusi hienoa sinfoniaa, jotka ovat yhä kaikki LKO:lle terra incognita, tuntematon maa?
    Mutta loppujen lopuksi Atzmonin ja Lahden sinfonikkojen onnistui haihduttaa ärtymyksen tunteeni varsin nopeasti soittamalla Pastoraalisinfonian tosi ihastuttavasti. Millaisen autuaan onnellisuuden tunnelman he loivatkaan heti ensimmäiseen osaan, jolle Beethoven antoi otsikon Iloisten tunteiden herääminen maalle tullessa.
    Aika tuntui pysähtyvän näissä ihanan auvoisissa tunnelmissa ja kylänväen lystinpidossa, kunnes rajuilma puhkesi. Salamoinnin, ukkosen jylinän ja tuulen viuhinan nerokas sävelellinen kuvaus toteutettiin sävähdyttävän tehokkaasti. Niinpä finaalin kiitolliset tunteet myrskyn jälkeen koki ihan omakohtaisesti.
    Kaiken kaikkiaan konsertti jätti sen vaikutelman, että Moshe Atzmon on Beethovenia tulkitessaan omimmalla alueellaan.

    Arto Sakari Korpinen

Kuvat Lahden kaupunginorkesterin aineistosta
Tämän tiedoston teksti copyright © 1999 Arto Sakari Korpinen

ASK

Päähakemisto
Kritiikin valokeila 1999 - hakemisto
Tietoja