ASK PRO MUSICA CLASSICA • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut X
Kritiikin valokeila • 20/1999
PÄÄSIVU Säveltäjä väljillä vesillä

Lahden kaupunginorkesterin sinfoniakonsertti
Lahden konserttitalossa 23.9.1999

Osmo Vänskä, kapellimestari
Nikolai Demidenko, piano
Tommi Hakala, baritoni

  • Igor Stravinski: Puhaltimien sinfonioita
  • Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 2
  • Mikko Heiniö: Sinfonia nro 2
    "Yön ja rakkauden lauluja"
PÄÄSIVU

ASK

S en saattoi etukäteen aavistaa, että maailmankuulu pianisti Nikolai Demidenko saavuttaa Prokofjevin tulkkina jymymenestyksen. Mutta tuskin sitä, että uusi suomalainen sävellys, Mikko Heiniön sinfonia, joutuu yhtä myrskyisän, bravo-huutojen ryydittämän juhlinnan kohteeksi.
Tunnelmat Kalevi Ahon suunnittelemassa ja Osmo Vänskän johtamassa Lahden kaupunginorkesterin konsertissa kohosivatkin arjen yläpuolelle. Eikä kriitikolle jäänyt aihetta snobbailuun: kumpikin esitys ansaitsi täysin suosionsa.
•  •  •
Jo pitkään suurten musiikkikeskusten yllä tuikkinut Nikolai Demidenkon (kuva) tähti syttyi nyt valovoimaisena myös Lahden taivaalle. Prokofjevin huippuvaikean toisen pianokonserton häikäisevän upea tulkinta ei jättänyt toiveille sijaa.
Demidenkon tekninen taituruus oli mykistävää: myrskyisän finaalin (allegro tempestoso) huikeassa menossa hänen vaivaton osumatarkkuutensa vaikutti suorastaan uskomattomalta. Pianistilla riitti hihassaan yltäkyllin sitä tuhtia ruista, jota teos monissa ronskeissa käänteissään vaatii.
Mutta tekninen loistokkuus ei Demidenkolla jäänyt itsetarkoitukseksi, vaan hänen soitossaan oli aina musiikin aito, sisäinen sanoma etusijalla. Niinpä jyrkkien vastakohtien leimaaman teoksen lyyriset jaksot soivat hänen käsissään satuttavan herkkinä ja tunteikkaina.
Osmo Vänskän tarkasti luotsaama orkesteri osallistui hyrisyttävään soitantoon kaikella sydämellään ja taidollaan.
Ilman ylimääräistä numeroa ei yleisö päästänyt Demidenkoa poistumaan. Hän soitti yhden Domenico Scarlattin viidestä ja puolesta sadasta (!) sonaatista, saamieni tietojen mukaan numeron 298 d-molli. Jäi vain selvittämättä, oliko kysymyksessä Alessandro Longon vai Ralph Kirkpatrickin luettelon numerointi...
•  •  •
Takavuosina Mikko Heiniöllä oli säveltäjänä kuivan älykön maine. Tietoa ja taitoa hänellä kyllä riitti - jopa jaettavaksi kollegoille, joiden teoksia hän terävästi ja sanavalmiisti analysoi radio-ohjelmissaan. Mutta hänen omiin sävellyksiinsä kaivattiin aitoa sisältöä, teoreettisen lasihelmipelin sijaan sisäiseen kuulemiseen perustuvaa innoitusta.
Kun Heiniö vuonna 1986 nimitettiin Turun yliopiston musiikkitieteen professoriksi, moni varmaan tuumiskeli hänen päässeen vihdoin omimmalle alalleen, tutkiskelemaan pölyisiä nuottipapereita. Mutta mitä vielä: proffa ei jättänytkään sävellystyötään. Mutta hän heittäytyi yllättäen vapaalle, katkoi entiset kahleensa.
Tiukka dodekafonisti lähti Turun merellisiin maisemiin päästyään purjehtimaan vapaatonaalisuuden väljille vesille. Samalla sointiväri ja harmonia tulivat keskeisiksi hänen tuotannossaan, kuten Otavan musiikkitieto asian ytimekkäästi ilmaisee.
Pääkaupungissa nyrpistellään yhä vanhasta tottumuksesta Heiniön musiikille, mutta Turun puolessa häntä pidetään jo suurena sankarina. Kerrotaan, että hänen ensimmäisen sinfoniansa esitys viime viikolla päättyi Turun kaupunginorkesterin historian pisimpiin aplodeihin!
•  •  •
Mikko Heiniön toinen sinfonia, alaotsikoltaan Yön ja rakkauden lauluja, on neliosainen Lassi Nummen runoihin sävelletty laulusarja. Tosin säveltäjä itse kirjoittaa käsiohjelmassa, että "laulusarja se ei ole, koska orkesterilla on paljon itsenäistä sanottavaa ja laulaessaankin baritoni on vain yksi ääni muiden joukossa". Sopii kuitenkin kysyä, miksi baritoni sitten lauloi aivan kuin solisti kapellimestarin vieressä, miksi hän ei istunut muusikoitten joukossa.
Yhtä kaikki musiikki osoittautui erittäin hienosti sommitelluksi, sisältörikkaaksi ja ilmaisuvoimaiseksi. Orkesterivärien käyttelijänä Heiniöstä on kehkeytynyt todellinen mestari. Viimeisen laulun (Juhla, unen aalto) sykkivät rytmit ja soinnit toivat etsimättä mieleen Debussyn Nokturnien toisen osan Fetes, Juhlia. Vaikutteet lienevät kuitenkin alitajuisia, koska säveltäjä ei niitä mainitse kirjoituksessaan.
Tommi Hakala esitti vaativan lauluosuuden niin puhuttelevasti ja vakuuttavasti, että hänestä voi hyvin povata Jorma Hynnisen manttelinperijää johtavana suomalaisena baritonina.
Laulajan äänivarat ovat niin mahtavat, etteivät ne jääneet orkesterin peittoon mahtavimmissakaan huipennuksissa. Ääni soi kaikissa rekistereissään kauniisti, vaivattomasti ja puhtaasti, tekstin lausunta oli esimerkkilisen selkeätä, tulkinta luontevaa ja musikaalista. Kaikki edellytykset suurelle uralle näyttävät olevan koossa.
Kun vielä orkesteri musisoi upean värikkäästi, muodostui esityksestä täysosuma. Siitä vain levyttämään, sen mainio sävellys ilman muuta ansaitsee!
•  •  •
Konsertin aloitti Stravinskin teos Puhaltimien sinfonioita, Les Symphonies d'Instruments à Vent. Säveltäjästä ei voinut erehtyä: väliin tuli ajatelleeksi, että musiikki on pantu kasaan Kevätuhrin jämistä. LKO:n puhaltajisto soitti sangen nautittavasti muhkein ja puhtain soinnein.
Kari Vatjus huomauttaa käsiohjelmassa aivan oikein, että sanalla sinfonia Stravinski ei viittaa sen nykyiseen, vaan alkuperäiseen kreikankieliseen merkitykseen yhteensoiminen. Silti hänkin yhä käyttää teoksen nimen virheellistä ja ajatukset harhaan johtavaa suomennosta Sinfonioita puhaltimille.
Kirjoitin asiasta, kun LKO viisi vuotta sitten soitti teoksen edellisen kerran. Mutta kerran väärin opittu ei näytä hevin korjaantuvan.

        Arto Sakari Korpinen
HAKEMISTO 1999
Tämän tiedoston teksti copyright © 1999 Arto Sakari Korpinen
Kuva Lahden kaupunginorkesterin aineistosta
X