Selim Palmgren:
Varhaisia ja keskikauden pianosävellyksiä
Izumi Tateno, piano
Finlandia Records 4509-98991
"Pohjolan Chopiniksi" kutsutun Selim Palmgrenin pianokappaleista suosituin on eittämättä Toukokuun yö. Se on myös tunnetuin suomalainen pianosävellys maailmalla - Amerikassa se on jopa löytänyt tiensä Aaronin pianokouluun!
Izumi Tateno tavoittaa kappaleen kuulaan ja samalla hämyisän tunnelman ihastuttavasti, paremmin kuin edellisessä hieman kuivakkaassa levytulkinnassaan vuodelta 1988.
Tällä levyllä on myös monia muita Palmgrenin tuotannon pikku helmiä. Herkästi unelmoiva Illusion on nuoren Palmgrenin ainutkertaisen, onnellisen innoituksen hedelmä. Se oli aikoinaan erittäin suosittu sävellys, mutta jäi sitten vuosikymmeniksi unohduksiin - luultavasti siksi, ettei sen nuotteja ollut pitkään aikaan saatavilla. Kappaleen eteerinen kauneus pääsee Tatenon herkissä käsissä oikeuksiinsa hienommin kuin koskaan: hän on punninnut sävelten vivahteet ja painotukset kultavaa'alla.
Iltaääniä soljuilee aistikkaine kaarroksineen hyvin runollisena, Kuutamo tenhoaa salaperäisellä välkkeellään ja Joutsenen melodia piirtyy satuttavan tunnelmallisena. Vähemmän tunnettuja helmiä ovat kansanlaulun sävyjä tavoittava Barcarole ja viehkeästi salonkiromanttinen Valse mignonne.
Tatenon hienostunut tulkinta huokuu lämpöä ja hellyyttä, kun hän hioo Palmgrenin pianominiatyyreistä kauniisti hohtavia sävelkoruja. Tätä ehyemmin, täydellisemmin näitä lyyrisiä kappaleita tuskin voi soittaa.
Arto Sakari Korpinen
|