Päähakemisto Äänilevyjä puntarissa Tietoja

Arto Sakari Korpinen: Äänilevyjä puntarissa 11

The Battle

Gotiikan, renessanssin ja varhaisen barokin urkumusiikkia

Kalevi Kiviniemi, urut
Markku Krohn, lyömäsoittimet

Finlandia Records 4509-98036-2

Claude Gervaisen Bransle de Champagne noin vuodelta 1500 on vain yksi herkullinen esimerkki siitä vekkulista musiikista, jota tämä Kalevi Kiviniemen levy on pullollaan.
Ryppyotsaisuudesta tai vaikeaselkoisuudesta ei mukaan päässeitä gotiikan, renessanssin ja varhaisbarokin säveltäjiä todellakaan voi moittia. Monia heidän kappaleistaan voisi - aivan hyväntahtoisesti - luonnehtia rattoisiksi renkutuksiksi.
Eivätkä kappaleet liioin ole liialla pituudella pilattuja. Levylle on mahdutettu peräti 47 pikku kappaletta, joitten keskimääräinen kesto on vain yksi minuutti ja seitsemäntoista sekuntia
Niinpä levyä kuunnellessa tuntuu väliin siltä kuin söisi päivälliseksi pelkkiä pikkuleipiä.
Mutta millaisia makuelämyksiä ne tarjoavatkaan. Kuulija saa kokea myös jännittäviä yllätyksiä: erikoisten sointivärien keskellä saattavat linnut yhtäkkiä livertää kilpaa urkupillien kanssa.
Levyn otsikko viittaa aikanaan hyvin suosittuun ohjelmamusiikin lajiin, taistelumusiikkiin, jota levyllä edustaa Johann Kuhnaun sävellys Daavidin ja Goljatin taistelu. Tämä kahdeksasta pikku kappaleesta koostuva sarja pyrkii kuvailemaan raamatullista aihettaan varsin yksityiskohtaisesti.
Tuttuun tapaansa Kalevi Kiviniemi soittaa taiturillisen elävästi ja tavoittaa kunkin kappaleen luonteen tarkkavaistoisesti. Mainiota taustatukea hän saa Markku Krohnin monenmoisilta lyömäsoittimilta.
Kiviniemen soittimina ovat Lahden Mukkulan kirkon uudet renessanssiurut sekä Arno ja Pentti Pellon rakentama regaali eli pieni kannettava urkusoitin. Mitä ilmeisimmin kummassakin soittimessa on tavoitettu menneitten vuosisatojen sointi-ihanteita niin aitoina kuin nykyisen tietämyksen mukaan on mahdollista.

Arto Sakari Korpinen

Tämän tiedoston teksti
copyright © 1997
Arto Sakari Korpinen

ASK

Päähakemisto Äänilevyjä puntarissa Tietoja