Jean Sibelius:
- Metsänhaltija, sinfoninen runo
- Metsänhaltija, melodraama
- Yksinäinen latu, melodraama
- Joutsikki, musiikki August Strindbergin näytelmään
Lahden kaupunginorkesteri
Osmo Vänskä
Lasse Pöysti, lausunta
Bis CD-815
Mitä lie taikoja ovat Osmo Vänskä ja Lahden kaupunginorkesteri tehneet tallentaessaan levylle Jean Sibeliuksen Metsänhaltijan molemmat versiot, sinfonisen runon ja melodraaman.
Heidän tulkintansa nimittäin lumoaa kuulijan yhtä vastustamattomasti kuin viehko haltijatar kietoo pauloihinsa Björnin, tuon "suuren ja komean miehen", Sibeliuksen mielikuvitusta siivittäneessä Viktor Rydbergin runossa:
"Vaan se, jolta keiju vie sydämen
ei voi sitä takaisin saada:
on kaipuunsa uneen kuutamoiseen..."
Erittäin innoittunut ja sähköistynyt tulkinta huokuu elävää, onnistuneimmille konserttiesityksille ominaista henkeä.
Eikä asiasta ole epäilystäkään. Mitä useammin olen kuunnellut levyltä sinfonista runoa Metsänhaltija (jolle Sibelius antoi myös toisen, ranskankielisen nimen Ballade pour orchestre, Balladi orkesterille), sitä vakuuttuneempi olen siitä, että kysymyksessä on mestariteos, jonka kokema unohdus on ollut täysin aiheetonta. Ehdottomasti se ansaitsee paikan orkestereitten perusohjelmistossa Sibeliuksen muitten suurteosten rinnalla.
Rohkenenkin väittää, että Erik Tawaststjerna iskee kirveensä kiveen, kun hän Sibelius-elämäkerrassaan luonnehtii Metsänhaltijaa kokeiluksi päätyen nuivaan toteamukseen, ettei teos kuulu Sibeliuksen keskeiseen tuotantoon. Luulenpa, että Tawaststjernakin olisi ollut toista mieltä, jos olisi saanut kuunnella teosta LKO:n loistavana tulkintana eikä joutunut perustamaan arviotaan pelkkään nuottikuvan tutkiskeluun.
Ennen viime helmikuussa pidettyä Lahden kaupunginorkesterin konserttia Metsänhaltija-melodraamaa ei oltu esitetty tällä vuosisadalla kertaakaan ja sinfonista runoakin vain yhden ainoan kerran, vuonna 1936. Toki on mahdollista, että Tawaststjerna oli tuolloin paikalla.
Jotakin todistanee sekin, että Metsänhaltijan sävelet alkavat pian pyöriä mielessä ja pyrkivät hyräilyksi huulille - aivan kuin ne olisivat vanhoja tuttuja jo aikojen takaa. Kokee sen mestariteoksiin usein liittyvän merkillisen tunteen, että sävelet ovat olleet ikuisesti olemassa jossakin toisessa ulottuvuudessa, josta säveltäjä on vain ne noutanut ja kirvoittanut esille.
Helmikuun konsertissa olin kuulevinani Metsänhaltijan sävelissä piirteitä, jotka viittasivat muihin säveltäjiin kuten Wagneriin tai Bruckneriin, mutta nyt jokainen tahti tuntuu jo mitä aidoimmalta Sibeliukselta.
En pitäisi minään ihmeenä, vaikka Metsänhaltijasta tulisi vielä yleisön suosikkiteos, sillä se valloittaa paitsi korvaan tarttuvilla melodioillaan ja "modernisti" oikukkailla rytmeillään myös upeilla orkesteriväreillään - joitten maalailussa LKO:n mainiot vasket saavat toisinaan tilaisuuden suorastaan riehaantua.
Ja niitä keinovarojaan, joita nykykielellä voisi luonnehtia minimalistisiksi, Sibelius tuli käytelleeksi paljon taitavammin ja nautittavammin kuin yksikään nykyajan minimalisti.
Erittäin tenhoisa teos on myös melodraama, vaikka onkin puolta lyhyempi ja säästeliäs keinovaroiltaan. Vain pianon ja muutaman puhaltimen värittämä LKO:n jousisto soittaa sävähdyttävän ilmaisuvoimaisesti tavoittaen sointiinsa uskomatonta upeutta, hehkua ja intensiteettiä.
Lasse Pöysti lausuu Rydbergin tekstin puhuttelevasti, runon sisältöön vahvasti eläytyen ja ääntään hienosti värittäen.
Levyvihkosen sinänsä viehkeä kansikuva, soma pikkukeiju ihailemassa kuvajaistaan lammen pinnasta, ei vastaa lainkaan Sibeliuksen Metsänhaltija-musiikin sensuellia, usein tumman väkevänä kuohuvaa tai salaperäisesti väräjävää luonnetta.
Levyn toinen melodraama, Bertel Gripenbergin tekstiin sävelletty Yksinäinen latu, tarjoaa harpun koristamalle jousistolle tilaisuuden erittäin henkevään ja vivahteikkaaseen tulkintaan.
August Strindbergin näytelmään Joutsikki sävelletty musiikki jää levyllä väkisinkin Metsänhaltijan varjoon, vaikka sisältääkin monia hienosti piirrettyjä tunnelmakuvia.
Kaiken kaikkiaan levy, joka kuuluu jokaisen sibeliaanin välttämättömiin hankintoihin - vahva elämys on taattu!
Arto Sakari Korpinen
|
