|
Arto Sakari Korpinen: Äänilevyjä puntarissa 38
Merkittäväksi säveltäjäksi kypsällä iällä Aimo Känkänen:
AKCD-1
|
Aimo Känkänen (kuva), Lahden musiikkielämän voimahahmo, urkuviikon perustaja ja pitkäaikainen johtaja, ei ole eläkepäivinä lepäillyt laakereillaan. Ahkerasti hän on käytellyt sekä säveltäjän nuottipiirrintä että kirjailijan sulkaa - tietokoneen hiiren ja näppäimien muodossa.
Vuonna 1993 Känkänen julkaisi cd-levyn ("Elegia" LOFCD-102), joka sisältää 26 hänen pienimuotoista sävellystään: urku-, sello-, trumpetti-, ja pianokappaleita sekä yksinlauluja. Puolet näistä on peräisin pöytälaatikkojen kätköistä, joukossa jo 1950-luvulla Heinolassa syntyneet yksinlaulut, mutta toinen puoli on eläkepäivien satoa. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä mainiossa kirjassaan Urkuviikon kronikka Känkänen kertoilee urkuviikkojen 1973-1990 tapahtumista hauskan värikkäästi ja väliin ärhäkkään poleemisestikin. Kerrassaan kutkuttavia ovat tarinat musiikkiväen kulissien takaisista sähellyksistä ja muista veikeistä sattumuksista. Mutta nyt 1997 Känkäsen suorastaan jysäyttää. Uusin äänilevy, "Nocturne", joka sisältää hänen vuosina 1992-1996 syntyneitä urkusävellyksiään, ylittää aiemmat saavutukset kirkkaasti. Se paljastaa kuin salaman välähdyksenä, että Känkänen on noussut yhdeksi merkittävimpiä urkusäveltäjiämme. Enää ei hänellä ole pienintäkään aihetta vähätellä itseään säveltäjänä. Harrastelijasta on sukeutunut mestari!
Niin tukevasti kuin Känkäsen sävellykset nojaavatkin perinteeseen, ne eivät vaikuta sovinnaisilta saati pastissimaisilta. Sävelkielen persoonalliset ja modernit piirteet liittävät hänen musiikkinsa elimelliseksi osaksi oman aikamme säveltaidetta. Ihailtava tyylillinen eheys leimaa niin yksittäisiä urkuteoksia kuin niiden yhdessä muodostamaa ohjelmakokonaisuuttakin. Ja lienee sanomattakin selvää, että kokeneena urkurina Känkänen osaa kirjoittaa sävellyksiä, jotka sopivat uruille todella hyvin, käyttävät soittimien kuningattaren keinovarat esimerkillisesti hyväksi. Levyn upeana kruununa loistaa Fantasia ja fuuga B-A-C-H. Runsaat viisitoista minuuttia kestävä monumentaalinen teos etsii vertaistaan suomalaisten urkusävellysten joukossa. Urkurille se antaa oivan tilaisuuden häikäistä kuulijan taituruudellaan, mutta ei silti sorru tyhjään, kiiltokuvamaiseen koreiluun. Känkäsen lennokas mielikuvitus on löytänyt ihastuttavia uusia näkymiä siinä sävelellisessä avaruudessa, jossa Liszt ja monet muut Bachin ihailijat ovat jo aiemmin samoilleet. Moni-ilmeisen fantasian säihkyvät sointuvyöryt johdattavat fuugaan, joka hämmästyttää musikanttisella elävyydellään. Taitotekoiset sävelet eivät maistu hiukkaakaan kuivalle teorialle - kuten niin usein, ellei fuuga ole itsensä Bachin käsialaa. 
Siltä tuntuu, että mestarillisesti musisoiva Tapio Tiitu (kuva) on sisäistänyt Känkäsen sävelnäyt täydellisesti. Näkemyksellisyyttä huokuva tulkinta hurmaa henkevyydellään ja tyylikkyydellään. Miten luonnollisen vapaasti urkuri antaakaan rytmien joustaa ja musiikin hengittää.
Myös maestro itse on istuutunut Ristinkirkon urkujen ääreen. Keskiaikaisten sävelmien pohjalta sävelletyn partitan hallittu ja elävä tulkinta osoittaa, että Känkänen on säilyttänyt soittovireensäkin erinomaisena. Niin pillipiipareitten pirteät soittelot kuin sointusarjojen komeat pauhinatkin hän toteuttaa pidäkkeettömällä bravuurilla.
Paitsi barokin ajoilta periytyvien sävellysmuotojen osaavana elävöittäjänä Känkänen esittäytyy myös herkkävaistoisena romanttissävyisten tunnelmakuvien luojana. Tästä ovat erinomaisia esimerkkejä levylle otsikon antanut Nocturne, ehyttunnelmainen yöllinen impressio, ja viehkeä Pastorale, levyn varsinainen herkkupala. Birgitta Forsman (kuva) soittaa kummankin sävellyksen ihastuttavan aistikkaasti ja sulokkaasti löytäen Ristinkirkon uruista samettisen pehmeitä sointeja.
Kalevi Kiviniemelle (kuva) omistetun sarjan lumoavissa sävelkuvissa Yö, Yökehrääjä ja Kuutamo Känkänen tuo esille sisimpiä tuntojaan. Hänen sävelkielensä on niissä sekä rohkeimmin modernia että vahvimmin persoonallista. Kiviniemi loihtii herkkään ja hienostuneeseen tulkintaansa tiheän, värähdyttävän tunnelman Turun tuomiokirkon ikivanhojen holvien alla.
Eräänlaiseksi vastakohdaksi näille syväluotauksille asettuu Toccata giocondo, lystikkäästi hurvitteleva Säkkijärven polkan heimolainen. Olisikohan kyseessä muistelo niiltä nuoruusvuosilta, jolloin Känkänen voitti harmonikansoitossa Suomen mestaruuden? Pauli Pietiläisen (kuva) vikkelät sormet piirtelevät kirkkaita kuvioita taidokkaasti, ja rytmi svengaa kimmoisan keveänä.
Levyyn sisältyy myös pari trumpetille ja uruille kirjoitettua kappaletta, joissa Kari Karjalainen (kuva) saa kullanhohtoisen instrumenttinsa soinnit kimmeltämään upeasti. Sekä Mika Koivusalo Ristinkirkossa että Markku Lulli-Seppälä Turun tuomiokirkossa ovat onnistuneet äänityksissään erinomaisesti, tavoittaneet miellyttävän luonnollisena ja ilmavana niin urkujen soinnin kuin tilavaikutelmankin.
Kaikin puolin korkeatasoisen levyn kuunteleminen tuo väistämättä mieleen sen ajatuksen, että heti ensi kesän urkuviikolle on järjestettävä Aimo Känkäsen sävellyskonsertti. Äkkiä töpinäksi, ellei asia satu jo olemaan vireillä!
|
Arto Sakari Korpinen
Aimo Känkäsen kuva Lahden kansainvälinen urkuviikko / Ville Gröndahl
Tämän tiedoston teksti
Muut kuvat levyn vihkosesta
copyright © 1998
Arto Sakari Korpinen
 |
|
|