ahden kaupunginorkesterin tuoreimman Sibelius-levyn ensimmäinen sävellys, "Karelia-sarja, alkuperäistä partituuria käyttävä versio", hämää ja hämmentää. Kun vielä levyvihon kannessa lukee yksiselitteisesti "Original Versions", saa väkisinkin sen käsityksen, että kysymyksessä on kolmiosaisen Karelia-sarjan tuntemattomaksi jäänyt alkuperäisversio.
Mitään tämmöistä ei kuitenkaan ole olemassa. On vain se lukuisista esityksistä ja levytyksistä tuttu Karelia-sarja, jonka säveltäjä muokkasi Viipurilaisen osakunnan iltamiin säveltämänsä kuvaelmamusiikin pohjalta.
Toisin sanoen tällä cd:llä kuultava "Karelia-sarja" on levy-yhtiön keinotekoinen, historiallista totuutta vääristävä luomus, joka on saatu aikaan poimimalla vastaavat kolme osaa LKO:n jo aiemmin levyttämästä alkuperäisestä Karelia-musiikista. Kaupallisesti temppua voi pitää nokkelana, muuten ei.
Jos tätä linjaa jatketaan, on pelättävissä, että tälle levylle taltioidut musiikit näytelmiin Kuningas Kristian II sekä Pelléas ja Mélisande ilmestyvät nekin vuoden kuluttua uudelleen. Käärittyinä uuteen pakettiin ja lyhennettyinä "alkuperäistä partituuria käyttäviksi" orkesterisarjoiksi.
Musiikiksi Adolf Paulin näytelmään Kuningas Kristian II Sibelius sävelsi seitsemän numeroa, joista viisi hän kelpuutti myöhemmin konserttiesityksiä varten muokkaamaansa orkesterisarjaan.
Toinen hyljätyistä, lyhyt ja melko sovinnainen menuetti, on jäänyt tuntemattomaksi, vaikka sisältyykin säveltäjän itsensä sovittamaan neliosaiseen pianosarjaan. Sitäkin suositummaksi on tullut itsenäisenä sävellyksenä Narrin laulu ristilukista. Raimo Laukan baritoni soi kieltämättä nautittavan hienostuneena ja muhkeana, mutta on tästä laulusta kuultu sävähdyttävämpiäkin tulkintoja.
Orkesterisarjaan mukaan ottamiinsa sävellyksiin Sibelius teki vain vähäisiä muutoksia, joista merkittävin koskee kuuluisaa "Minä menen Kämppiin takaisin" -musettea. Levyllä kuultava alkuperäisversio pelkkine klarinetteineen ja fagotteineen soi lystikkään kansanomaisesti ja vaikuttaa aidommin säkkipillitanssilta kuin myöhäisempi versio sinänsä hienoine jousisäestyksineen.
Maurice Maeterlinckin näytelmä Pelléas ja Mélisande sai puolestaan Sibeliuksen kynästä kymmenen musiikkinumeroa. Laatiessaan tutuksi tullutta orkesterisarjaansa säveltäjä jätti pois vain yhden osan, musiikkinumeron 9. Tässä nimettömässä ja lyhyehkössä tunnelmapalassa soolosellon ja englannintorven laulu piirtyy ihastuttavana sordinoitujen jousien sointitaustaa vasten.
Varsin vähäisiksi jäivät näytelmämusiikin ja orkesterisarjan väliset erot tälläkin kerralla. Eniten poikkeaa Mélisanden laulu Kolme sokeaa sisarta, joka luonnollisesti muuttui puhtaaksi soitinnumeroksi. Anna-Lisa Jakobsson esittää alkuperäisen laulun sinänsä tyylikkään linjakkasti, mutta tulkinta kaipaa herkistyneempää ilmettä ja mezzoääni lempeämpiä vivahteita.
Kautta levyn Osmo Vänskän ja Lahden sinfonikkojen tulkinta ihastuttaa henkevyydellään, luonteikkuudellaan ja elävyydellään. Niin yhteissoitollisesti kuin soinnillisestikin esitykset on hiottu saumattoman ehyiksi. Sibeliuksen sävelelliset ajatukset pääsevät esille kaikessa puhuttelevuudessaan ja valloittavuudessaan.
Kuningas Kristian II -musiikin satuttavimmat hetket koetaan jaloa surumieltä huokuvassa elegiassa, jonka Sibelius hieman erikoisesti sävelsi näytelmän alkusoitoksi. Tummana ja lämpimänä soivan jousiston nyanssointi hivelee herkkyydellään ja hienostuneisuudellaan. Erityisen sykähdyttävää on soitanto myös tavallista nopealiikkeisemmäksi sävelletyssä nokturnissa.
Alkusoiton raskaat, intensiiviset jousisoinnit johdattelevat vaikuttasti Pelléas ja Mélisande -näytelmän riipaiseviin tunnelmiin. Kaikki sävelkuvat piirretään niin tenhoisasti, että on vaikeata asettaa niistä yhtäkään toisen edelle. En kuitenkaan voi olla mainitsematta lumoavaa englannintorvisooloa musiikkinumerossa 2, jolle Sibelius antoi orkesterisarjassa yksinkertaisesti nimen Mélisande.
|
Jean Sibelius:
