Kalevi Ahon kamarimusikkia
Seikkailuhengen ilmentymiä
iime vuosina ovat Kalevi Ahon sinfoniat olleet varsin voimallisesti esillä julkisuudessa. Niinpä on melkein päässyt unohtumaan se tosiasia, että tuottelias sinfonikkomme on saanut merkittävää aikaan myös kamarimusiikin alalla. Lahden kamarimusikkiseuran levy on tästä oiva muistustus.
Kalevi Aho (kuva) ei olisi Kalevi Aho, ellei hän kamarimusiikissaankin pyrkisi pois valtaväyliltä omille poluilleen. Toki hän sävelsi vuosina 1967-71 kolme jousikvartettoa, mutta sittemmin hän on mieluusti liittänyt jousten seuraan eri puhaltimia. Näin tapahtui jo 1973 valmistuneessa oboekvartetossa, joka saavutti poikkeuksellisen menestyksen ja pääsi tuoreeltaan levylle - mikä noina vinyyliaikoina ei ollut lainkaan tavallista.
Siekailemattoman kokeiluhengen, etten sanoisi seikkailuhengen, ilmentymiä ovat myös molemmat tällä levyllä kuultavat teokset, vaikka niitä ajallisesti erottaakin lähes kaksi vuosikymmentä: kvintetto fagotille ja jousikvartetille (1977) sekä kvintetto alttosaksofonille, fagotille, alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle (1994).
Ahon musiikissa silloin tällöin pilkahteleva ronski poikamainen huumori kukkii vuoden 1977 kvintetossa, joka aluksi pilailee klassisen musiikin maneereilla ja mukailee makeilevasti romanttisia melodioita. Mutta kun sävelet sitten vakavoituvat ja tavoittavat teoksen syvimmän ytimen säveltäjä antaakin niitten vähitellen luhistua, liueta tyhjyyteen matkallaan kohti "hajoavan elämäntunteen täyttämää maailmaa".
Persoonallista filosofointia Aho liittää kansivihkoon kirjoittamassaan esittelyssä myös vuoden 1994 kvintettoon: "...on kyse elämäämme johtavista perustavista vastakohtaisuuksista, ilosta ja epätoivosta, tasapainosta ja epätasapainosta tai elämästä ja elottomuudesta."
Soittimien mahdollisuuksia nokkelasti käyttävistä teoksista voi kuitenkin nautiskella välittämättä rahtuakaan sanojen pyörittelyistä, etenkin kun kamarimusiikkiseuralaiset soittavat niin säkenöivän elävästi, ilmeikkäästi ja taiturillisesti. Tuotakoon heistä esille fagotisti Harri Ahmas ja saksofonisti Hannu Lehtonen (kyllä, sama mies, tangoprinssi!), joitten mestarillista suoritusta tuskin voi liikaa kehua.
____________________________________________
Kalevi Aho:
- Kvintetto fagotille ja jousikvartetille (1977)
- Kvintetto alttosaksofonille, fagotille, alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle (1994)
Lahden kamarimusiikkiseura
(Sinfonia Lahti Chamber Ensemble)
- Harri Ahmas, fagotti
- Hannu Lehtonen, alttosaksofoni
- Jyrki Lasonpalo, viulu
- Ulla-Maija Hallantie, viulu
- Anu Airas, alttoviulu
- Ilkka Pälli, sello
- Eero Munter, kontrabasso
BIS-CD-866
|