ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Äänilevyjä puntarissa • 47b

Hannu-Heikki Hakulinen
Baritoni elämän lähteellä

päähakemisto
 
äänilevyjä
puntarissa
-hakemisto

 
ASK


 
Keski-Lahden seurakunnan kanttori Hannu-Heikki Hakulinen on tullut tunnetuksi myös konserttilaulajana, muun muassa Schubertin laulusarjan Winterreise oivana tulkkina.
Tällä levylle hän on kerännyt hienon valikoiman parhaita suomalaisia hengellisiä lauluja. Lisäksi kuullaan Ludwig van Beethovenin kuusiosainen hengellinen laulusarja Gellertin runoihin, mukana tuttu Jumalan kunnia luonnossa.
Hakulisen antaumuksellinen ja ilmaisuvoimainen tulkinta henkii aitoa tunnetta ja hartautta. Hänen miellyttävän sävykkäänä ja notkeana soiva äänensä elävöittää aistikkaasti ja puhuttelevasti niin laulujen sävelellistä kuin sanallistakin sisältöä. Sanojen tärkeätä merkitystä laulajalle osoittaa jo sekin seikka, että tekstin lausunta on esimerkillisen selkeätä.
Oskar Merikannolta on valittu viisi laulua, joista kansanrunoon sävelletty Rukous (toiselta nimeltään Ave Maria) on yksi levyn helmiä kuten myös tuttuakin tutumpi Oi, muistatko vielä sen virren Eino Leinon sanoihin.
Ahti Sonnisen viisi raamatullista laulua saavat nekin persoonallisen, tehoavan tulkinnan. Herra, Sinun armosi ulottuu taivaisiin huokuu julistavaa voimaa, ja luontevan notkeina piirtyvät itämaiset sävelkuviot laulussa Herra on minun paimeneni.
Kaiken kaikkiaan levy on aarreaitta hartaitten laulujen ystävälle, paitsi laadultaan myös määrältään: peräti 25 laulua, yhteiskestoltaan yli 73 minuuttia.

Arto Sakari Korpinen

Elämän Lähde

Hannu-Heikki Hakulinen, baritoni
Kalevi Kiviniemi, Lahden Ristinkirkon urut

 
Merikanto - Maasalo - Sonninen - Beethoven - Sibelius
 
Herättäjä-Yhdistys HYCD-007

Tämän tiedoston teksti © 2000 Arto Sakari Korpinen