ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Äänilevyjä puntarissa • 47d

Innoittajina kiinalainen runous ja Shostakovitsh
Kalevi Ahon musiikkia

päähakemisto
 
äänilevyjä
puntarissa
-hakemisto

 
ASK


 
Ei liene pelkkä sattuma, että Kalevi Ahon laulusarja Pertti Niemisen suomentamiin kiinalaisiin runoihin on kuusiosainen, aivan kuten Mahlerin Das Lied von der Erde, joka sekin on syntynyt kiinalaisen lyriikan innoittamana.
Orkesterin osuus on sangen mielenkiintoinen monine hienoine, eksoottisesti sävytettyine sointiväreineen ja sävelkulkuineen. Teoksen kuunteleminen ei kuitenkaan ole erityisen nautinnollista, sillä lauluosuus poukkoilee levottomasti ylös alas ja liikkuu usein niin korkealla, että Tiina Vihervaaran kaunis ääni muuttuu häiritsevän teräväksi. Vai onko tarkoituksena ollutkin mukailla kimeää kiinalaista äänenkäyttöä? Tekstistä ei saa hiukkaakaan selvää, vaikka se on suomea.
Kalevi Ahon 1973 valmistunut neljäs sinfonia on tummasävyinen ja väkevätehoinen teos, jonka tunnelmat vaihtelevat murheen alhosta taistelun kukkuloille, leikittelevästä kisailusta katastrofin kauhuihin. Nuoren Ahon tärkeintä tyylillistä esikuvaa ei tarvitse pitkään miettiä: sinfonian muutamat käänteet kuulostavat hätkähdyttävästi Shostakovitshin kynästä lähteneiltä.
Osmo Vänskän johtama Sinfonia Lahti musisoi tosi hienosti, ja äänitys on Bisin loistotasoa.

Arto Sakari Korpinen

Kalevi Aho:

  • Kiinalaisia lauluja (1997)
  • Sinfonia nro 4 (1972-73)

Sinfonia Lahti
Osmo Vänskä
Tiina Vahevaara, sopraano

 
Bis CD-1066

Tämän tiedoston teksti © 2000 Arto Sakari Korpinen