ASK Pro Musica Classica • Arto Sakari Korpisen musiikkisivut    
Äänilevyjä puntarissa • 48e

Oulun sinfonikot soittavat Madetojaa
Antaumuksellista tulkintaa

päähakemisto
 
äänilevyjä
puntarissa
-hakemisto

 
ASK


 
Arvo Volmerin johtama Oulun kaupunginorkesteri on lähtenyt levytyspuuhiin Sinfonia Lahden esimerkkiä seuraten. Varsin mittavaksi ja vaativaksi projektiksi on valittu Leevi Madetojan kaikkien orkesteriteosten levyttäminen.
Levysarjan kolmannelle levylle valituista sävellyksistä on sarja balettipantomiimistä Okon Fuoko päässyt jo aikaisemminkin levylle. Sen sijaan Sinfoninen sarja op. 4 ja Barcarola (Venelaulu) kuullaan nyt maailman ensilevytyksinä.
Tanskalaisen Poul Knudsenin librettoon pohjautuva Okon Fuoko kertoo klassisen japanilaisnäytelmän tyyliä tavoitellen Okon Fuokosta, salaperäisestä nukentekijästä ja unitaikurista. Säveltäjän sarjaansa valitsemissa tansseissa pilkahtelee viehättävästi eksoottisia, joskaan ei välttämättä erityisen japanilaisia piirteitä.
Sinfonisen sarjan aloittavaa Elegiaa muistelen soitetun aikoinaan radiossa varsin usein. Eittämättä se on yksi Madetojan mestarillisimpia luomuksia, joka tiiviissä ja eheässä tunnelmassaan yltää hyvinkin esimerkiksi Sibeliuksen Elegian rinnalle. Sarjan muut osat, Notturno, Pastorale ja Finale eivät ole yhtä ainutkertaisen innoituksen hedelmiä, mutta ovat silti oivia osoituksia Madetojan kyvykkyydestä säveltäjänä.
Oulun sinfonikot tulkitsevat kotikaupunkinsa suuren pojan musiikkia innoittuneen antaumuksellisesti ja taidokkaastikin yltämättä silti aivan lahtelaisten kollegojensa tasolle. Joka tapauksessa levy tarjoaa Madetojan tummasävyisestä musiikista kiinnostuneille elämyksellisiä hetkiä.

Arto Sakari Korpinen

Leevi Madetoja:

  • Okon Fuoko, orkesterisarja
  • Sinfoninen sarja orkesterille
  • Barcarola
     
    Oulun kaupunginorkesteri
    Arvo Volmer, kapellimestari

     
    Alba ABCD 156

Tämän tiedoston teksti © 2001 Arto Sakari Korpinen