ämmästyksen sormi meni ihmetyksen suuhun, kun sain tämän levyn ensi kertaa näppeihini ja näin sen sisällön. Sillä Saint-Saënsin urkusinfonia ja Poulencin urkukonsertto eivät todellakaan kuulu siihen ohjelmistoon, jota oppilasorkesterit tavallisesti soittavat saati levyttävät.
Potentia Sinfonican nuoret muusikot ja heidän kapellimestarinsa Esa Heikkilä ovat kuitenkin tarttuneet rohkeasti härkiä sarvista ja selviytyneet vaativasta haasteesta oivasti, tähtiurkurimme Kalevi Kiviniemi vahvana tukena - ja ilmeisesti myös yllyttäjänä. Kyllähän soitosta siellä täällä kuulee, ettei asialla ole kansainvälisen tason ammattiorkesteri, mutta heikkoudet korvaa täysin se kuulijaan tarttuva soittamisen ilo, jota railakas ja nuorekkaan intomielen siivittämä tulkinta valloittavasti säteilee.
Saint-Saënsin urkusinfonia lähtee liikkeelle tavattoman kauniisti oboen piirtäessä säkeensä sulokkaasti jousien kuulaitten sointien ylle. Hitaan johdannon jälkeen alkavat viulut kehrätä vireästi mendelssohnmaista sävellankaa, kunnes edetään puupuhaltimien hauskasti vipeltäviin aiheisiin ja vaskien uljaisiin toitotuksiin.
Poco adagio -osan alkaessa liittyvät urut mukaan ja jouset alkavat piirtää sen sointujen ylle jumalaisen kaunista teemaa, joka kuuluu Saint-Saënsin onnellisimpiin oivalluksiin. Tämän tähtihetken tulkkina Potentia Sinfonican ei tarvitse pelätä vertailua edes Charles Munchin ja Bostonin sinfonikkojen legendaariseen levytykseen 1950-luvulta (urkurina Berj Zamkochian). Tietenkin taidokkaitten bostonilaisten suuresta jousistosta kumpuaa ilmoille huomattavasti muhkeampi sointi, mutta lahtelaiset muotoilevat melodian säkeet vähintään yhtä aistikkaasti ja riipaisevasti.
Kolmannen osan vauhdikkaassa sävelleikissä muusikot panevat voitokkaasti peliin kaiken taitonsa ja tavoittavat suihkivaa loistokkuutta muun muassa eräisiin Berliozin Fantastisen sinfonian mieleentuoviin käänteisiin. Urkujen jylinän ja vaskien pauhun hallitsema mahtipontinen finaali kiihtyilee välillä hurjaksi, mutta tiukasti hallituksi melskeeksi. Maatajärisyttävä loppuhuipennus saa kuulijan melkeinpä pomppaamaan tuolista.
 
oulencin mestarillisimpiin teoksiin kuuluva konsertto uruille, jousille ja patarummuille on ollut mielimusiikkiani jo opiskeluvuosilta lähtien, eivätkä sen hivelevät melodiat ja harmoniat ole menettäneet vuosien saatossa hiukkaakaan lumousvoimastaan.
Yksiosaisen konserton viehättävyyttä lisää sen tunnelmien vaihtelevuus. Kalevi Kiviniemen suvereenissa käsittelyssä Ristinkirkon urut soivat milloin täyteläisen juhlavasti, milloin taas hellän lempeästi. PS:n jousisto heittäytyy sumeilematta jaloon kilpaan ja tavoittaa nopeissa jaksoissa soittoonsa säkenöivää iskevyyttä. Patarumpu jysähtelee sävähdyttävän tehokkaasti.
Kiviniemi on levyttänyt Poulencin konserton kerran aiemminkin, vuonna 1994 Moskovan kamariorkesterin kanssa Finlandia Recordsille. On mielenkiintoista huomata, että nuorten muusikoitten pirteässä seurassa Kiviniemen vauhti on kiihtynyt merkittävästi. Kun edellisellä kerralla matkalla viivyttiin 22.20 minuuttia, nyt siitä selvitään jo ajassa 21.30!
Urkujen sointi on tallentunut upeasti ärjyimmin jytääviä bassoääniä myöten. Mutta urkujen ja orkesterin välinen sointitasapaino ei kuullosta aina ihanteelliselta. Erityisesti Poulencin konsertossa olisi pitänyt tuoda viulut paremmin esille.
Joka tapauksessa levy on kunniaksi Lahden ammattikorkeakoulun musiikin laitoksessa suoritettavalle korkeatasoiselle opetustyölle. Osansa kiitoksesta ansaitsee myös Päijät-Hämeen konservatorio, jonka oppilaita on levytyksessä mukana runsas tusina.