|
os kitaristi Timo Korhosen esiintymiset Lahden kaupunginorkesterin solistina ovatkin vaikuttaneet hieman vaisuilta, ei samaa voi sanoa levystä, jolla hän tulkitsee Villa-Lobosin ja Brouwerin etydejä. Korhonen suorastaan häikäisee suvereenilla taituruudellaan ja ihastuttaa sekä säihkyvän energisellä että herkän vivahteikkaalla tulkinnallaan.
Brasilialainen Villa-Lobos sävelsi 1928 valmistuneet etydinsä Andres Segoviaa ajatellen, mutta legendaarisen kitaristin mielestä ne olivatkin "kammottavia ja rujoja". Mutta kun etydit 1950-luvulla ilmestyivät säveltäjän itsensä siloittelemina, kirjoitti takkinsa kääntänyt Segovia ylistävän esipuheen.
Korhonen puolestaan asettaa kesyttömän ja alkuvoimaisen ensiversion etusijalle ja perustelee valintaansa vakuuttavasti levyvihkoseen kirjoittamassaan hienossa esseessä. Sarjan kruununa erottuu seitsemäs etydi sävähdyttävän upeasti toteutettuine tehokeinoineen.
Kuubalainen Brouwer kuuluu aikamme merkittävimpiin kitarasäveltäjiin. Hänen 20 etydiään ei harjoitelmiksi arvaisikaan, niin viehkeitä ja melodisia tunnelmakuvia ne ovat. Korhosen ilmeikäs tulkinta huokuu hellyyttä ja lämpöä.
|