ykysäveltäjistämme Einojuhani Rautavaara on oikea onnenpekka. Hänen musiikkiaan levyttävät suorastaan kilpaa Osmo Vänskä lahtelaisine sinfonikkoineen ja Leif Segerstam helsinkiläisine filharmonikkoineen.
 
Jälkimmäisten tuoreinta levyä hallitsee klarinettikonsertto vuodelta 2001, eloisa ja värikäs teos, jonka temaattinen ajattelu, harmoniat ja soinnit ovat aidointa Rautavaaraa. Legendaarinen Richard Stolzman todistaa soolo-osuuden ilmaisuvoimaisella ja taiturillisella tulkinnalla, ettei kehuja hänen voima- ja sävyasteikkonsa laajuudesta ole temmattu tuulesta.
 
Reima Pietilän arkkitehtuurin innoittamassa sävellyksessään Tilatarha (1971/2003) Rautavaara suo kapellimestarille ja muusikoille vapauksia hieman samaan tapaan kuin Segerstam vapaapulsatiivisissa sinfonioissaan. Niinpä sen johtaminen on selvästikin ollut Segerstamille erityisen mieluisa tehtävä. Oiva tulkinta lumoaa sekä väkevällä leiskunnallaan että herkällä mietiskelyllään.
 
Cantus Arcticus (1972), konsertto (ääninauhalta kuultaville) linnuille ja orkesterille, on niin kiehtova mestariteos, että se kannatti levyttää jälleen kerran. Haltioitunut tulkinta kasvaa koskettavaksi ylistyslauluksi pohjoisten erämaitten luonnolle.