iten on mahdollista, että kvartetissa on mukana neljä soittajaa, mutta vain kolme soitinta? Nuori Sibelius sen tiesi säveltäessään 1885 kvarteton Ljunga Wirginia viululle, sellolle ja pianolle — nelikätisesti!
 
Samalle erikoiselle kokoonpanolle hän kirjoitti paria vuotta myöhemmin myös scherzon e-molli, joka leikittelee hauskasti Mendelssohnin ja Kesäyön unelman hengessä. Eikä nelikätisyys suinkaan ole turhaa kikkailua, sillä se muhkeuttaa sointia ihastuttavasti.
 
Kvartetto g-molli ja Andante cantabile Es-duuri valloittavat viehkeän romanttisilla melodioillaan. Myös niissä Sibelius yllättää: mukana on harmoni, tuolloin suosittu kotisoitin. Edellisessä se vain tämmäilee taustalla, mutta pääsee jälkimmäisen herttaisissa tunnelmissa myös sooloilemaan.
 
Levyn varhaisin ja samalla pisin teos on runsaat puoli tuntia kestävä neliosainen kvartetto d-molli kahdelle viululle, sellolle ja pianolle (1884). Niin viulisti kuin itse olikin, Sibelius antaa pianon kimmeltävine kuvioineen ja juoksutuksineen hallita tätä wieniläisklassisuudesta ammentavaa sävellystä, jossa Mozart, Beethoven ja Schubert lyövät iloisesti kättä toisilleen.
 
Mainiot muusikot tekevät Sibeliuksen varhaisille sävellyksille täyttä oikeutta — ja enemmänkin!