ekka Kuusiston viimeisin Sibelius-levy on loistava täysosuma – kehujien kuoro saakin minusta uuden jäsenen. Kerrassan valloittavasti hän tarjoilee Ainolan mestarin humoreskit ja serenadit taikomalla niihin raikkaan tuoretta ja luonteikasta ilmettä. Soitanto on kauttaaltaan paitsi taiturillista myös kutkuttavan musikanttista.
 
Nuorien huippuviulistien joukossa Pekka Kuusisto on epäilemättä rohkein ja ennakkoluulottomin omien polkujensa tallaaja. Rohkenen arvelella, että hänen persoonallisten tulkintojensa yhtenä lähtökohtana ovat Nikolaus Harnoncourtin opit barokkiajan "puhuvasta" musiikista.
 
Mutta Kuusistopa soveltaakin saamiaan vaikutteita paitsi barokin myös myöhemmän ajan musiikkiin. Kolme vuotta sitten ilmestyneellä Mozart-levyllä hänen tulkintatapansa vaikutti liiallisessa, sanoisinko, lörpöttelevyydessään levottoman tyylittömältä. Sitäkin hämmästyttävämpää oli nyt kuulla, miten mainiosti se sopi elävöittämään Sibeliuksen säveliä – kuin nappi napinläpeen.
 
Onnistuneesti äänitetty levy on pakattu uudenlaiseen "korurasiaan", josta ohjelmavihkosen vetäisee entistä helpommin hyppysiinsä. Pienen tappelun jälkeen keksin myös oikean konstin kannen avaamiseksi: pitää samalla painaa kotelon päätyä keskeltä. Pienikätisille ja lyhytsormisille helpommin sanottu kuin tehty.