|
|
|
Joseph Haydn:
- Viulukonsertto G-duuri Hob VIIA:4
- Viulukonsertto A-duuri Hob VIIA:3
- Viulukonsertto C-duuri Hob VIIA:1
Elina Vähälä, viulu
Virtuosi di Kuhmo
Alba (ABCD 272) 2009
|
oseph "Papa" Haydnin kuolemasta tulee tänä vuonna – 31.5. – kuluneeksi 200 vuotta. Niinpä hänen musiikkiaan soitetaan ja levytetään nyt tavallistakin enemmän. Myös Elina Vähälä, Lahdesta lähtöisin oleva kansainvälinen viulutaiturimme, on kantanut kortensa kekoon levyttämällä kaikki kolme Haydnin säilynyttä viulukonserttoa Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin kanssa.
Tyylillisesti barokin ja wieniläisklassisuuden välimaastossa häilyvät Haydnin viulukonsertot ovat jääneet Mozartin viulukonserttojen varjoon. Syynä lienee se, etteivät ne ole sävelkieleltään yhtä persoonallisia ja helposti avautuvia kuin Mozartin konsertot – joitten säveltäjästä ei voi erehtyä.
Vähälä mainioine taitureineen tekee Haydnille loistavan palveluksen tuodessaan upeasti esille konserttojen kaikki rikkaudet vähäisimpiä piirtoja myöten. Ja musiikkiin syventyvä kuulija kokee elämyksen saadessaan avata ennestään tuntemattoman musiikillisen aarrearkun.
Niin mestarillista, korkeinta kansainvälistä tasoa, on sekä solistin että orkesterin soitto, että on suorastaan vaikeata uskoa korviaan. Nopeat osat hurmaavat lennokkaalla säihkyllään, hitaat koskettavalla runollisuudellaan.
Erittäin aistikkaan ja osuvan nyansoinnin ansiosta sävelten säkeet piirtyvät alati ihastuttavan ilmeikkäinä ja luonteikkaina. Eikä kapellimestarin puuttuminen haittaa hiukkaakaan: erittäin ehyeksi hiottu soitto sujuu hämmästyttävän hyvässä yhteisymmärryksessä.
Yksin äänellisestikin levy suo sulaa nautintoa: jouset hellivät kuulijan korvaa lämpimällä ja vivahteikkaalla soinnillaan. Kun vielä Hattulan kirkossa tehty äänityskin on selkeydessään ja ilmavuudessaan huipputasoa, huudahdan lopuksi:
Fantastico!
|
Takaisin Äänilevyjä puntarissa -hakemistoon
Tämän tiedoston teksti copyright © 2009 Arto Sakari Korpinen
|
|